Yksinäiset ja yhdessäkin vietetyt talvi-illat ovat pimeitä ja pitkiä. Takkatulen ääressä tulee vietettyä paljon aikaa vain levähtäen. Pitkät talvi-illat ovat erittäin hyvää aikaa paitsi levähtämiseen myös hitaan ja rauhallisen seksin harrastamiseen. Talvi-iltoina on aikaa opetella vaikka muutamien uusien seksilelujen käyttö.

Seksi on eittämättä yksi parhaista keinoista rentoutua ja poistaa stressiä. Useat tutkimukset eri puolilta maailmaa osoittaa, että seksiä säännöllisesti vähintään kerran viikossa harrastavat pariskunnat ovat onnellisempia kuin vähemmän seksiä harrastavat ja heidän liittonsa kestävät pidempään. Toisaalta säännöllinen seksi suojaa monilta pitkäaikaissairauksilta, syöviltä, masennukselta ja muilta mielen sairauksilta. Seksi pitää vireänä, terveenä ja vetreänä.

Seksiin kannattaa siis panostaa. Jos seksi tuntuu yhtään tylsältä, itseään toistavalta ja yllätyksettömältä, on yksi erittäin helppo, halpa ja nopea keino saada lisää vipinää seksielämään: nimittäin seksilelut!

Seksilelut ovat nykyajan terveystuotteita

Seksileluvalikoimat ovat tänä päivänä laajemmat kuin koskaan! Kiitos nykypäivän vapaamielisyydelle, seksileluja ei tarvitse enää ostaa pimeistä ja epämääräisistä divareiden takahuoneista, vaan nykypäivän seksikaupat ovat pikemmin seksuaaliterveyskauppoja, joissa asiantuntevat myyjät opastavat käytännöllisesti ja kursailematta aikuisten lelujen maailmaan. Monet seksikaupan yrittäjät tituleeraavatkin itseään seksuaaliterveysasiantijoiksi.

Monista seksileluista onkin myös terveydellistä hyötyä. Esimerkiksi moni mies kärsii liian löysästä erektiosta tai liian herkästä laukeamisesta eikä seksista tahdo siksi tulla mitään. Tähän asiaan löytyy apua esimerkiksi penisrenkaasta, eli silikonisesta renkaasta, joka asetetaan peniksen ympärille. Rengas lisää veren painetta peniksessä, jolloin erektio on vahvempi ja kestää pidempään, ilman lääkkeitä… Monissa penisrenkaissa on lisäksi pieni nupura, joka lisää naisen mielihyvää yhdynnän aikana.

Ennakkoluulot pois!

Seksilelujen suhteen ei kannata olla ennakkoluuloinen, vaan niitä kannattaa testata avoimin ja uteliain mielin! Seksileluja.com sivustolla on listattu usean eri verkkokauppojen tuotteet ja vertailtu niiden hinnat. Tältä sivustolta voit ensinnäkin helposti selata mitä kaikkia tuotteita on suomalaisissa verkkokaupoissa olemassa ja lisäksi näet samalla mistä kaupasta saat sen edullisimmin. Lisäksi näet kaupoissa voimassa olevat alennuskoodit, jotka voit samantien ottaa käyttöön.

Seksileluja kannattaakin ehdottomasti tilata netistä. Sieltä ne saa varmasti edullisimmin, sillä netin seksikaupoissa on lähes aina todella hyviä tarjouksia. Lisäksi valikoimat ovat netin seksikaupoissa valtavat ja valinnanvaraa todella paljon. Palauttaminen onnistuu helposti ja huomaamattomasti. Tuotteet saat kotiin huomaamattomassa paketissa, jolloin sinun ei tarvitse mulkoilla näkeekö kukaan mitä olet ostamassa… Kaupoista erittäin suosittuja ja edullisia ovat esimerkiksi Huippukiva.fi ja Kaalimato.com.

Mistä seksilelusta aloittaa?

Moni hämmentyy ja menee pyörälle päästään, kun alkaa ensi kertaa selata seksikaupan valtavaa valikoimaa. Mitä näistä kannattaisi kokeilla? Mistä voin tietää mistä seksileluista pidän?

Kannattaa ehkä aloittaa jostakin edullisesta paketista, jossa on muutamia valikoituja tuotteita. Kun näistä tiedät mistä pidät, voit sitten satsata laadukkaampaan versioon.

Suosittuja seksileluja ovat esimerkiksi:

  1. Hieromasauva eli dildo (voi käyttää yksin ja yhdessä)
  2. Penisrengas
  3. Liukuvoide (pitäisi olla aina vakiovarusteena!)
  4. Pariskuntavibraattori

Riittävä vitamiinien saanti ei ole tänä päivänä itsestään selvää, vaikka vitamiineja saa muutamalla klikkauksella jo netistäkin. Huonot ruokatottumukset ovat suurin syy sille, että tutkimusten mukaan suomalaiset saavat liian vähän vitamiineja. Ravinnosta aletaan tinkimään, kun kiire painaa päälle ja valmisruoat vain kasvattavat suosiotaan. Monipuolinen ruokavalio on kuitenkin mahdollista toteuttaa, kun tiedostaa ongelman ja päättää panostaa omaan ja perheen hyvinvointiin.

D-vitamiinin hyödyt ovat kiistattomia ja saantisuositukset ovatkin olleet viime vuosina kasvussa. D-vitamiinia saadaan suoraan auringosta ja kesäkuukausina saantimäärät ovatkin yleensä riittäviä. Suomessa d-vitamiinin saanti on kuitenkin vaakalaudalla syksystä kevääseen. Vaihtoehtoina on painottaa ruokavaliota oikeaan suuntaan ja/tai käyttää lisäravinteita. D-vitamiinin lisäämiseksi tulisi ruokavaliossa painottaa seuraaviin tuotteisiin:

Kala

Kalan syöminen useamman kerran viikossa luo pohjan d-vitamiinin riittävälle saannille. Tuoreiden kalojen syöminen lajia vaihdellen on erinomainen keino lisätä d-vitamiinia ruokavalioon. Jos tuore kala tuntuu liian kalliilta, voi ostaa myös kalasäilykkeitä, kuten tonnikalaa.

Kalanmaksaöljy

Kalanmaksaöljy ei käy makuelämyksestä, mutta se on omaa luokkaansa d-vitamiinin lähteenä. Tämä onnistuu nielaista, vaikka ei mausta niin tykkääkään. Markkinoille on tullut myös sitruunanmaksuisia öljyjä ja kalanmaksaöljyä on saatavana lisäksi kapselina.

Maitotuotteet

Maitotuotteisiin on tänä päivänä lisätty d-vitamiinia, joten niitä käyttämällä saa helposti täydennettyä vitamiinipitoista ruokavaliota.

Kanamuna

Kanamuna on helppo lisätä osaksi viikottaista ruokavaliota sen monikäyttöisyyden ansiosta.

Sienet

Kanttarelli ja torvisieni sisältävät runsaasti d-vitamiinia.

Ravinnon lisäksi on hyvä käyttää rinnalla d-vitamiinivalmisteita riittävän vitamiinimäärän takaamiseksi. D-vitamiineja saa ostettua kätevästi netistä, esimerkiksi www.d-vitamiinit.com. Lisäravinteena d-vitamiinin käyttämistä suositellaan ympäri vuoden. D-vitamiineja on saatavilla hyvänmakuisina tapletteina tai kapseleina.

Kesä on vietetty lomineen ja joutopäivineen. Syksyn tullen on taas virtaa keskittyä sisähommiin. Olisiko nyt oikea hetki miettiä kylppäriremonttia? Entä keittiö, millon vanhat kaapinovet pitäisi vaihtaa uusiin? Nyt on hyvä hetki, sillä remonttilainojen korotkin ovat matalalla.

Asuminen ja eläminen ei ole halpaa. Juuri kun luuli päässeensä asumisessa edullisemmin, kun lainaakaan ei ole paljoa jäljellä, täytyy alkaa remontoida kotia.

Vaikka kuinka laiskottaisi, remonttia ei kannata siirtää. Juuri nyt on erinomainen hetki remonttilainan ottamiseen ja remontin tekemiseen. Lainojen korot ovat edelleen historiallisen alhaalla, joten lainan ottaminen on edullista hommaa. Pankit ovat lisäksi melko halukkaita rahoittamaan remontteja juuri tällä hetkellä, kun uudisrakentajia ja sitä kautta uusien lainojen ottajia on sen verran vähän.

Remonttia ei tarvitse tehdä itse

Jos kuvittelee tekevänsä kylpyhuoneremontin itse työpäivän päälle, ei ole ihme, jos kylmä hiki puskee otsalle. Remonttia ei oikeastaan kannata alkaa tehdä itse, sillä silloin et pysty käyttämään verohyötyä teettämästäsi työstä. Voit nimittäin vähentää 65% remontin työkustannuksista suoraan henkilökohtaisessa verotuksessasi, mikä tarkoittaa satojen eurojen säästöä riippuen työpanoksen määrästä. Kaiken lisäksi säästyt pistämästä perhettä, parisuhdetta ja omaa mielenterveyttäsi lankulle.

Suomi on täynnä remonttifirmoja, joissa on eri alojen taitajia. Yksi sellainen on oululainen Remontti-idea, jolta voi kysyä vaikka heti ilmaisen arvion remontin kustannuksista ja aikatauluista. Remontti-idea, kuten moni muukin firma, tekee keittiöremontteja, koko talon remontteja, kattoremontteja, kylpyhuoneremontteja. Jos tällä hetkellä talofirmoille ei mene hyvin, niin ainakin remonttifirmoilla riittää töitä. Kun uusia taloja ei rakenneta, kannattaa satsata olemassaolevien korjaamiseen ja uudistamiseen.

Remontti nostaa talon arvoa

Remonttia ei tehdä talossa ihan pelkästään omaksi silmän iloksi ja käytännön helpotukseksi, vaan samalla huollat myös omaisuuttasi. Ilman korjausta ja uudistamista talo rapistuu pilalla ja yhtenä päivänä huomaat, että sen arvo on paljon vähemmän kuin mitä samanikäisten vastaavien talojen. Kuten mitä tahansa muutakin kuluvaa omaisuutta, taloja täytyy huoltaa ja pitää kunnossa säännöllisesti. Säännöllinen remontointi on ihan perinteistä talon huoltoa, joka myös ylläpitää talon arvoa.

Remontoimaton talo saattaa muuttua myös riskiksi. Kylpyhuone on tällaisesta riskistä hyvä esimerkki. Vanhat laatat ja saumat kuluvat aikojen saatossa. Vaikka niiden alla olisikin asianmukaiset kosteuseristeet, betoniin ja laattoihin on saattanut tulla vuosien kuluessa halkeamia, joista vesin valuun pohjavaluun ja talon rakenteisiin. Tämänkaltainen tilanne on täysin ennakoitavissa remontoimalla kylpyhuone uuteen uskoon uusilla laatoilla ennen kuin mitään tällaista pääsee syntymään.

Rahoitusalan ja asumisen ammattilaiset kehoittavatkin suomalaisia remontoimaan asuntojaan tiheämmin, sillä Suomessa talot päästetään rapistumaan hieman liian pitkään ennen seuraavaa remonttia. Pientä remonttia kannattaa tehdä vaikka olisi myymässä taloa, sillä remontoidusta talosta saat paljon paremman hinnan kuin remontoimattomasta.

Remontti kestää keskimäärin noin 1-4 viikkoa

Moni jättää remontin tekemättä sen vuoksi, koska heistä se tuntuu valtavan suurelta työltä. Keittiön tai kylpyhuoneen remontti on tosi kova työ, jos sitä aikoo tehdä itse koko syksyn ja talven iltaisin ja viikonloppuisin. Ostopalveluna remontti ei kuitenkaan vie paljoakaan aikaa. Esimerkiksi keittiöremonttiin voi vierähtää yhdestä kahteen viikkoa ja kylpyhuoneremontin tekee helposti kuukaudessa, kahdessakin viikossa. Aika ei siis olekaan ratkaiseva tässä asiassa.

Verkkokaupan voittokulku jatkuu Suomessa: Klarnan uusimpien raporttien mukaan vähittäiskauppa kasvoi verkossa, vaikka se kokonaisuudessaan hieman supistui alkuvuodesta. Tilaston mukaan verkkokaupan asiakkaiksi oli löytänyt aivan uusi asiakasryhmä, yli 80-vuotiaat vanhukset!

Verkkokauppa ei ole enää mikään nuorten juttu. Uusimpien tilastojen mukaan yli 80-vuotiaat vanhukset ovat löytäneet verkkokaupan ja shoppailevat siellä alvariinsa. Toki eivät kaikki, mutta yllättävää kyllä, aktiivisemmin kuin vaikkapa heitä edeltävä ikäryhmä, eli 60-70- vuotiaat.

Arvatkaapa mitä vanhukset sitten shoppailivat? Erotiikkaa tietenkin! Vanhukset hakivat netistä aikuisviihdettä ja muuta viihdettä yksinäisiin päiviinsä. Yllättävästi vanhukset olivat löytäneet myös monet muut netin tavalliset kaupat ja palvelut, joita nuoremmat ovat käyttäneet jo vuosia.

Piilareita ja vaatteita netistä entistä enemmän

Leffalippujen ja muun viihteen osuus pieneni yllättävästi, vaikka viihteen osuus edelleenkin koko verkossa tapahtuvasta kaupasta oli 30 prosenttia. Viihteeseen lasketaan kirjat, lehdet, erotiikka, leffaliput ja muut liput jne.

Muutamat tuoteryhmät olivat kasvattaneet suosiotaan tänä vuonna: reseptisilmälaseja sekä piilareita tilattiin netistä enemmän kuin koskaan aiemmin. Samoin vaatteita ja kenkiä, joita kuitenkin shoppailivat pääasiassa naiset. Myös elektroniikkaa ostettiin aiempaa enemmän netistä, ja tätä tuoteryhmää shoppailivat enimmäkseen miehet.

Suomalaisten vaatimukset verkkokaupasta kasvavat

Esimerkiksi ruotsalaiset ovat jo kokeneita verkko-ostajia. He vaativat pakettinsa ovelleen päivässä ja osaavat hakea hyvää palvelua myös nettikaupoista. Suomalaiset ovat kuitenkin vielä niin hetken aikaa tilanneet tavaransa netistä, etteivät he osaa vaatia kovin kummoista palvelua. Huonokin nettikauppa tekee tulosta.

Vähitellen tämä asia on kuitenkin muuttumassa. Suomalaiset ovat vailla varsinkin nopeampia toimituksia. On kuitenkin edelleen tavallista, että suomalainen verkko-ostaja varautuu odottamaan tilaustaan viikon, jopa kaksikin. Myös muuta palvelua suomalainen ei oikein osaa vielä vaatia,  mutta vähitellen myös me osaamme olla vailla online chattia ja muita asioita jouhevoittavia palveluita.

Klarna on internetin ja verkkoshoppailun myötä syntynyt uusi maksujärjestelmä, joka pyrkii mullistmaan verkkomaksamisen. Klarnan menestyksen salaisuus on vähentää verkossa tapahtuvan kaupan ostoesteitä, tehdä ostaminen mahdollisimman helpoksi.

Vuonna 2005 Tukholmassa perustettu Klarna kuuluu nykyään hyvin suosittu verkkomaksutapa. Se työllistää jo yli 800 työntekijää, ja kuuluu tänä päivänä Euroopan johtaviin maksutapatoimittajiin. Sillä on jo 12 miljoonaa kuluttajaa 15 000 verkkokaupassa. Uuden Klarna-palvelun myötä maksutapavalikoima on laajentunut ja laajenee entisestään. Kauppias saa lisää vaihtoehtoja, ja hän voi valita nyt kokonaisratkaisun, joka tarjoaa kaikki maksutavat yhden palvelun kautta. Helppoa, vai mitä?

Klarna Checout tarjoaa kaikki maksutavat korttimaksuista pankkimaksuihin. Maksaminen onnistuu millä laitteella tahansa: perinteisesti tietokoneella tai modernimmin älypuhelimella tai tabletilla. Ja Klarnan vahvuus on jälleen sen helppous: Checkout vastaa itse kaikista luotto- ja petosriskeistä ja varmistaa, että kauppias saa aina maksun.

Klarna valitaan myös siksi, että kuluttajat pitävät siitä. Kassalla ei tarvitse täyttää kuin muutama tieto, joten maksaminen on helppoa, nopeaa ja tapahtuu ilman häiriöitä.

Klarnalla voi maksaa laskulla tai osamaksulla. Jos maksetaan laskulla, tilauksen loppusummaan lisätään Klarnalle menevä euromäärä. Samoin osamaksu kerryttää kokonaissummaa, kun Klarna ottaa välistä omansa. Se, että ostaminen kuitenkin on Klarnalla niin helppoa, kattaa helposti nämä kulut, sillä helppouden ansiosta tilauksia tulee enemmän.

Lasku on tunnetusti yksinkertaisin ja turvallisin maksutapa. Niin ei joudu koskaan maksamaan virheellisistä tuotteista tai tilauksesta, joka ei tule perille. Siksi laskulla maksaminen on riskitöntä, käytännöllistä sekä ennen kaikkea helppoa. Laskun maksuaika on 14 vuorokautta, ja tuona aikana asiakkaalla on kuluttajasuojalain mukainen palautusoikeus. Jos maksu viivästyy, laskuun lisätään muistutusmaksu 5 euroa ja viivästyskorko 8 %. Lasku on myös helppoa maksaa erikseen, kun maksaa aluksi loppusummaa pienemmän määrän, niin Klarna siirtää maksajan automaattisesti joustavaan maksuun.

Klarnalla on mahdollist maksaa 3-36 kuukauden erissä. Kuukausittain maksettavan summan voi myös päättää täysin itse, eli maksaa sen verran, kuin itselle sopii kuukausittain. Helppoa, jälleen kerran.

Onko teillä kokemusta Klarna-laskutuksesta?

Viime vuosien aikana on jo pitkään riehunut eräänlainen sota lääketeollisuuden ja luontaistuotteiden välillä. Lääketeollisuus ja suuri osa ihmisistä pitää edelleen luontaistuotteita eräänlaisena hyvien uskomusten hömppänä, jolle ei löydy tieteellistä perustelua tai tutkimustuloksia. Joka tapauksessa luontaistuotteiden myynti on lisääntynyt viime vuosina tasaisesti, ja lääketeollisuus on saamassa luontaistuotteista todellisen kilpailijan.

Monet kokevat saaneensa ihmeparannuksen luonnon omista lääkkeistä. Luontaistuotteiden sisällöistä pääsee ilman ylisanoja parhaiten perille tutkimalla pakkausmerkintöjä, jotka ovat asiallisia ja lyhyitä.

Luontaistuotteet ovatkin tarkoitettu ennen kaikkea täydentämään ruokavaliota ja tasapainottamaan elintoimintoja, ei varsinaisesti parantamaan sairauksia. Yleensä luontaistuotteissa on vitamiineja, maitohappobakteereja, kivennäisaineita, kuituja, uutteita ja muita kasveista eriytettyjä aineita. Nykyään suuri osa suomalaisistakin tilaa luontaistuotteensa netistä. Hyvä kokoelma erilaisia luontaistuotekauppoja löytyy vaikkapa www.luontaistuotekaupat.com -osoitteesta.

Suurinta osaa luontaistuotteista myydään ravintolisinä. Etenkin ravintolisien käyttö on viime vuosina kasvanut runsaasti yleisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin arvostuksen nousun ja sporttibuumin myötä. Nimittäin urheilijat ovat usein suurimpia ravintolisien käyttäjiä. Suuren kulutuksen vuoksi heidän vitamiinin-, kivennäisaineiden- yms. tarve on tavallista isompi.

Etenkin kuntosaliharrastajat suosivat lisäravinteita, sillä kuntosaliharjoittelu paitsi kuluttaa kaloreita ja nostaa kalorienkulutusta myös levossa, niin saadakseen lisää lihasmassaa kaloreita tulee syödä reilusti yli kulutuksen. Jotta kroppa toimisi rasitustilassa optimaalisella tavalla, suositaan ravintolisiä. Kuntosaliharrastajan lähes välttämätön ravintolisä on nykyään hyvälaatuinen heraproteiini, joka nopeuttaa treenistä palautumista. Lihasten toiminnan kannalta magnesium on tärkeä lisäravinne, se auttaa myös saamaan paremmin unta.

Omega 3 rasvahapot ovat välttämättömiä myös muille kuin urheilijoille. Sen on todettu parantavan hyvinvointia monella eri osa-alueella. Erityisen tärkeä se on sydämen, verisuonien, hermoston ja aivojen toiminnalle.

Lisäravinteita on toistaiseksi tutkittu vielä niin vähän, ettei niiden tehosta ole aukottomia todisteita. Tosin esimerkiksi heraproteiinin teho lihasten palauttajana samoin kuin omega 3 ja d-vitamiinin tehot on jo tutkimuksillakin todistettu.  Myös kreatiinin on tutkittu todella nopeuttavan lihasmassan kasvua. Lisäravinteet saa nykyään kätevimmin netistä tilaamalla, esimerkiksi täältä löytyy runsas valikoima erilaisia lisäravinteita myyviä nettikauppoja.

Erilaiset ihmiset kokevat saavansa hyötyä erilaisista ravintolisistä. Nykyään suosittuja ovat myös erilaiset superfoodit, joiden koetaan usein parantavan kokonaisvaltaista hyvinvointia.

On tutkittu, että noin 70 % lääkkeistäkin on korvattavissa lumelääkkeillä. Eli onko loppujen lopuksi niin paljon väliä sillä, käyttääkö lääkkeitä vai luontaistuotteita, vai sillä, uskooko kyseisen vaikuttavan aineen tehoon?

Vaatteet on jo pitkään tilattu netistä, samoin urheilutarvikkeet… Jopa huonekaluja tilataan nykyään netistä!

Yhtä kätevästi kuin ihmiselle vaatteet saa nykyään tilattua netistä myös perheen pienimmille ja rakkaimmille – eli siis lemmikeille! Nykyäänhän on suorastaan muotia omistaa lemmikki, varsinkin koira.

Ei ole ihme, että koiran omistaminen on nykyään muodikasta. Koiran omistaminen nimittäin tekee tutkimusten mukaan hyvää omistajansa terveydelle esimerkiksi alentamalla kolesterolia, laskemalla verenpaine- ja stressitasoja sekä sydänsairauksien riskiä, kohottamalla omistajan kuntoa ahkeramman lenkkeilyn ansiosta, suojaamalla lapsia allergioilta ja helpottamalla omistajansa masennusta.

Lemmikeistä pidetään parempaa huolta kuin koskaan, siksi myös lemmikin hyvinvoinnista ollaan tänään valmiita maksamaan enemmän kuin ennen. Enää ei riitä, että koiralla on ruokakuppi, kaulapanta, koirankoppi ja talutushihna. Hyvä koiranomistaja tietää, että koira tarvitsee paljon muutaku, kuten säänmukaisen vaatetuksen,  esimerkiksi sadetakin.

Kuinka onnistua löytämään netin suurista syövereistä juuri ne sinun koirasi tai muun lemmikkisi tarpeelliset välineet, tarvikkeet ja ruoka?

Ensimmäiseksi mieti mitä tarvitset. Uuden koirankupin? Talutushihnan? Ehkäpä juurikin sen sadetakin? Onko koirasi kyllästynyt vanhoihin leluihin? Onko koirasi tyytyväinen ja hyvinvoiva, puuttuuko siltä jotain?

Netistä löytyy useita erilaisia lemmikkikauppoja, aivan kuin vaate- tai kenkäkauppojen, myös niiden suosio on viime aikoina räjähdysmäisesti kasvanut – kiitos netistä tilaamisen helppouden!

Hyvä yleissivusto löytyy täältä. Sinne on listattu useita netissä olevia koiratarvikekauppoja, joita voi vertailla keskenään sekä arvostella. Sivusto helpottaa ja nopeuttaa huomattavasti netistä tilaamista.

Monet kivijalkaliikketkin ovat laajentaneet tuotantonsa rajattomaan nettiin, esimerkiksi Musti&Mirri. Sen nettikaupassa hinnat ovat säilyneet kohtuullisena, vaikka valikoima on netissä laajentunut.

Lemmikkikauppojen hintoja kannattaa vertailla keskenään. Sama tuote saattaa toisessa kaupassa olla jopa puolet kalliimpi. Musti&Mirrin lisäksi varteenotettavia netin lemmikkitarvikekauppoja ovat esimerkiksi Zooplus, Megaeläin, Peten koiratarvike ja Findogs. Koiranruokia voi löytää näiden kauppojen lisäksi halvemmalla kuitenkin ihan jostain muualta, esimerkiksi puutarhakauppa Plantagenista tai Amazonista! Amazonin kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, koska kaikkia sen tuotteita ei voida Suomeen toimittaa. Mutta jos voidaan, niin hinnat ovat kyllä kiittämisen arvoiset.

Sama tapa kuin muussakin verkkoshoppailussa pätee myös koirantarvikeshoppailuun: mieti, mitä oikeasti tarvitset, vertaile, ja klikkaa tuote helposti ostoskoriisi!

Joko te tilaatte lemmikkitarvikkeet netistä?

 

 

Deittailu ei ole enää pitkään aikaan ollu hörhöjen tai nörttien hommaa.

Päinvastoin. Nykyään laadukkaampaa seuraa löytyy useammin netistä kuin baarista. Deittalun suosio kasvaa jatkuvasti, ja deittisivustot erilaistuvat.

Eräs uusi nettideittisivusto syntyi sellaisen ajatuksen pohjalle, ettei kuva kerrokaan enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta video kertoo! 30 sekunnin video antaa tekijästään paljon totuudenmukaisemman ensivaikutelman kuin selfie, vakuuttaa brittiläinen Tickr-deittipalvelu.

Tickrin myötä ei tule enää huijatuksi kuvin tai kuvanmuokkauksin. Tickrissä deittailijat esittelevät itsensä minivideolla, josta katsojat voivat tykätä (tick) tai olla tykkäämättä (ick). Jos tykkäät, ja tykkäämäsi henkilö tykkää sinun videostasi, chättäily videoin tai tekstein voi alkaa.

Videon avulla deittailtavasta henkilöstä saa todella nopeasti realistisen kuvan. Täydellistä videota on paljon vaikeampi tehdä kuin täydellistä kuvaa. Enää ei tarvitse arvuutella ensitreffeilla, kuka ohikulkijoista sattuu olemaan se deittikaveri.

Toinen erikoinen deittailuilmiö leviää Amerikassa New Yorkissa ja Los Angelesissa. Siellä trenffikumppaneita etsitään niinkin alkukantaisella tavalla kuin hajun perusteella. Tuoksutreffien deittailukonsepti poikkeaa muista vastaavista aika radikaalilla tavalla. Vastaparia etsivä sinkku nukkuu kolme yötä valitsemassaan t-paidassa. Ominaishajun tartuttua paitaan se laitetaan muovipussiin, joka pakastetaan. Osallstujat tuovat pussit illanviettoon, jossa niihin laitetaan koodilaput. Nyt sinkut pääsevät haistelemaan paitoja ja valitsemaan mieleisensä tuoksun. Ja ei kuin treffailemaan tätä ihanantuoksuista tyyppiä!

Jos tuoksutreffit ovat alkukantainen tunteille perustuva deittailutapa, niin Mensa Match luottaa deittailussakin järkeen. Deittisivusto on erikoistunut älykköihin. Jotta pääsee älykkäiden treffisivustolle, täytyy älykkyystestissä saada yli 130 pistettä.

Erikoisten deitti-ilmiöt lyö kuitenkin laudalta ilmiö, jolle mikään muu deittailutapa ei vie suosituimmuudessa vertoja.

Tinder.

Tinder on amerikkalaislähtöinen deittisovellus, jonka tilalta OKCupid ja deitti.net ovat saaneet väistyä. Sinkut ympäri maailman haluavat Tinderiin. Jopa satojentuhansien suomalaistenkin arvioidaan käyttävät Tinderiä. Eniten sovellusta käytetään pääkaupunkiseudulla.

Tinderissä vakuuttaa yksinkertaisuus. Älypuhelinsovellus esittää käyttäjälleen lähialueella olevien käyttäjien kuvia. Jos kuva miellyttää, pyyhkäistään oikealle, ja vasemmalle, jos ei. Jos kaksi ihmistä ovat kiinnostuneista toisistaan, voidaan aloittaa viestien lähettely. Kuvat tulevat suoraan Facebookista.

Kaikki Tinderin käyttäjistä eivät ole sinkkuja. Suurin osa käyttäjistä on nuorten, 19-22 -vuotiaiden keskuudessa. Tinderillä on enemmän aktiivisia käyttäjiä kuine esimerkiksi Twitterillä. Aika kova saavutus, semminkin kun  Twitter on hakenut paikkaansa nettimaailmassa jo viisi vuotta.

Tinderin menestyksen salaisuus on oikea ajoitus. Se on hyödyntänyt hienosti mobiilin tarjoamia mahdollisuuksia.

Tinder on moderni tapa deittailla.

Se ei kuitenkaan välttämättä sovi kaikille. Täältä voit löytää Tinderin lisäksi monia muita deittisivustoja, myös niitä persoonallisempia.

Verkkokaupat Netissä

Verkkokauppojen suosio on räjähtänyt viime vuosien aikana.

Osa meistä rakastaa edelleen perinteistä shoppailua: vaatteiden hypistelyä, kaupoissa kiertelyä, fiilistelyä, hyvää asiakaspalvelua ja näyteikkunoiden katselua. Toiset taas eivät voi sietää ruuhkaisuutta, melua, kokojen etsiskelyä ja sovittavat vaatteet mieluiten kotonaan. Vaikka sitten joutuvatkin hakemaan verkkokaupasta tilaamansa paketit lähimmästä postista. Oli niin tai näin, jälkimmäisten osuus on kasvamassa koko ajan: entistä useampi tekee ostoksensa verkossa.

Suomalainen verkkokauppa on toistaiseksi vielä raakile. Koska ruotsalaisiin on helppo verrata ja heihin nyt vain aina verrataan, niin verrataampa nytkin. Vain yksi sadasta ruotsalaisesta verkkoshoppailijasta on asioinut suomalaisessa verkkokaupassa, kun taas noin joka neljäs suomalainen asio ruotsalaisessa vastaavassa. Suomalaisten suosiossa ovat monet suuret ruotsalaiset verkkokaupat, kuten vaikkapa H&M, Ikea tai nuorison suosima Nelly. Myös sellaiset suositut verkkokaupat kuin Ellos ja Halens ovat ruotsalaisia. Ruotsissa on pyritty suoraan kansainvälistymiseen, kun taas Suomessa ollaan keskitytty kotimarkkinoihin.

Suomalaisten rohkeus ei toistaiseksi vielä riitä. Toisaalta sellaiset suuret ja uhkarohkeat yritykset kuin Fuugo ovat kokeneet konkurssin, ja suomalaisen verkkokaupan kansainvälistyminen on sattuneesta syystä johtuvan arkuuden vuoksi jäänyt lapsenkenkiin.

Uhkakuvanahan tässä on se, että suomalaisten raha alkaa virrata ulkomaille. Suomalaiset kivijalkamyymälät kärsivät tappion suurille ulkomaisille nettikaupoille. Tällä hetkellä verkkokaupassa muotiin kulutetuista rahoista n. 60 % menee ulkomaisille verkkokaupoille.

Miksi suurin osa valitsee ulkomaisen verkkokaupan? On useita syitä, miksi suomalainen jää jalkoihin. Suomalaisissa verkkokaupoissa on ensinnäkin pienemmät valikoimat, kun nettikaupoilta kysytään nimenomaan laajoja valikoimia. Niin ikään hinnat ovat ulkomaisten vastaavien korkeampia, mikä johtuu siitä, että suuret nettikaupat voivat varastoida tavaransa halvemmalla ja standardisoinnilla saadaan säästöjä aikaiseksi. Toisaalta suomalaisten nettikauppojen verkkosivut ovat itsessään tyylittömiä. Suomalaiset eivät myöskään osaa markkinoida verkkokauppojaan, asiakasta ei houkutella riittävästi.

Vuonna 2013 suomalaiset ostivat verkosta tavaraa yli 10 miljardilla eurolla. Markkinat kasvavat koko ajan, ja tilaa siellä olisi varmasti myös osaaville suomalaisille. Toivotaan, että suomalaisiltakin löytyisi nyt rohkeutta lähteä mukaan kehitykseen.

Hyvä uutinen on se, että kotimaistenkin verkkokauppojen määrä lisääntyy jatkuvasti.

Eniten verkkokaupasta ostetaan matkailuun liittyviä palveluita. Muita isoja tuoteryhmiä ovat asuminen, liikenne, viihde, rahapelit, pukeutuminen ja rahoitus.

Verkko-ostamisella on joitain verrattomia hyötyjä. Se on usein paljon nopeampaa kuin kivijalkashoppailu: kaupoille ei tarvitse mennä eikä niitä tarvitse kiertää. Riittää, kun napsauttaa tietokoneensa auki ja näpyttelee haluamansa tuotteet ostoskoriin. Netistä myös löytyy helpommin juuri se, mitä etsii. Myös koot pystyy filtteröimään helposti, eikä jokaisesta paidasta pidä etsiä sitä pienintä kokoa, joka on kuitenkin loppunut ensimmäisten joukossa.

Verkko-ostamisen huonoja puolia on toisaalta se, että paketti pitää hakea postista ja todennäköisesti osa tuotteista täytyy palauttaa, koska esimerkiksi vaatteista on hankalaa etukäteen tietää, sopivatko ne. Toisaalta nettikaupasta ostaessa ei myöskään saa asiakaspalvelua eikä tue suomalaisten työllistymistä kivijalkamyymälöissä. Ongelmana on myös edellä mainittu rahan virtaaminen ulkomaille. Siksi suomalaisen kannattaisi suosia suomalaista, tässäkin tapauksessa.

Verkko-ostaminen on joka tapauksessa tulevaisuutta. Suomalaisen tulee vain uskaltautua mukaan kehitykseen.